Quantcast
Channel: Promod – Optimismia ja energiaa
Viewing all 10 articles
Browse latest View live

Eläimellistä menoa

$
0
0
IMG_0026
Niin kuin edellisessä postauksessa kerroin, käväisin pikapyörähdyksellä Promodin alessa ja kiitos sen, eläinkuosisia paitoja on nyt peräkkäisinä päivinä päällä. Ihastuin valtavasti tämän päivän Afrikka-paitaan, tuo alaosa näyttää hyvin samanlaiselta kuin itse ottamassani kuvassa. Muutenkin pari tekemämme Afrikan reissua ovat olleet niin mieleenpainuvia, että vaikka paita ei olisi niin superihana, sen herättämät mielleyhtymät on.

Mies kehui paitaa ihan sen värien takia, ei edes aluksi huomannut että siihen on piilotettu seepra ja muuta maisemaa. Mikä näissä aamuaurinko kuvissa on, että ne syövät kaiken rusketuksen??

Paita Promod, toppi Only, caprit Ellos, kengät Firenzestä.

Näistä meinas tulla ihan levottomia kuvia, kun mies lauloi jotain ”jungle jungle”-biisiä ja minä mietin, että milloin naapurit alkaa pitämään meitä höperöinä, kun kuvaillaan aina aamuseiskalta asuja. Toisaalta eipä ole ketään siihen aikaan katsomassa. Meinasin sitten siinä nauraa höhöttäessä lentää nenälleni, ainakin oli pirteä aloitus aamulle!

Eläimellinen meno siis jatkukoon! Itse tykkään tällaisista eläinkuoseista, joissa on selkeästi joku eläin kuvattuna, mutta pantteri-, tiikeri-, leopardi yms. kuviot vaatteissa eivät puolestaan iske yhtään. Niistä tulee liikaa mielleyhtymiä turkkeihin ja eläinten hyväksikäyttöön.

Pakko tuoda vertailuun illalla otettu kuva. Tässä siis näette miten aamuaurinko syö rusketuksen. Vai onko se vaan luonnonvalo? Nämä kaikki kuvat on otettu tänään.

Tykkäättekö te eläimistä vaatteissa? Ihan rehellisistä kissankuvista vai pantterikuvioidusta huivista?

Minä suuntaan viikonloppuna rokkaamaan Turkkuseen, joten asukuvia sieltä sitten ensi viikon alussa! Siellä pidänkin varmaan toooodella tyylikkäitä asuja… ;) Kesäistä viikonloppua!

Päivän piristys, tässäpä eläimellistä menoa. :D

Trikoomekko kolmekymppisillä ja uusi sisustuskyltti

$
0
0
kirsikka
Kyllä tämä pukeutuminen on nykyään ”helppoa”, kun ei mahdu mihinkään! Ei tarvitse moneen paita&housu-yhdistelmään koskea, kun paidoista on tullut napapaitoja. Joten eilenkin osallistuin kolmekymppisille rehellisesti trikoomekossa, jonka tilasin Bebelanen alennuksesta. Tilasin pari muutakin juttua ja tykkäsin kyllä kovasti kaikista, joten suosittelen lämpimästi jos tarvitsette äitiysvaatteita!
 Mekko ja sukkikset Bebelane, kaulakoru Promod

Kiitokset teille kommenteista, yritän räpsiä kuvia omasta mielestäni kivoimmista sisustusjutuista ja jakaa kanssanne. Huomenna alkaa viimeinen remppaprojekti, joten ehkä odottelen että se on ensiksi ohitse.

Tänään kävimme iltasella vielä Marjamäen Pajutilalla ja siellä oli todella paljon kaikkea alessa. Pyörähtäkää siellä ihmeessä ja maistakaa teetä jos käytte, miehen juoma musta tee viski- ja kaakaoaromeilla sai minut ihmetyksen valtaan.

Nappasin meille sisustuskyltin matkaan Pajutilalta ja naputtelin saman tien keittiön oven yläpuolelle.

Koiran mielestä kyltti ja sen asennus olivat erittäin tylsää hommaa, se päivysti tämän näköisenä oven alla. :D

Iloista uutta viikkoa kaikille!

Päivän asu: raitaa raitaa Tammelassa

$
0
0
blogi1-1
Kävimme sunnuntaina testaamassa erään brunssin, josta myöhemmin lisää. Brunssipaikka sijaitsi Tammelassa, joten pyysin miestä nappaamaan asukuvat kauniissa puistomaisemissa. Asiasta haasteellista teki se, että puisto rajautuu autoteihin, eli vahtasimme tarkkaan taaperon menoa ja räpsimme välillä. Keskittyminen ei ollut helppoa. Ilma oli silti aivan ihana ja puisto kauniin syksyinen.
 
mekko Esprit/kaulakoru Firenzen reissulta Promodista/kengät Amsterdamista/takki Seppälä/arskat Rayban
 
Mekko on vuosia vanha, mutten ole käyttänyt sitä kertaakaan raskauden jälkeen. Kroppa muuttui ja leveni sen verran, että oma epävarmuus kasvoi ja olen pukeutunut aika eri tavalla viimeiset kaksi vuotta kuin ennen sitä. Ihonmyötäiset trikoo- ja neulemekot ovat jääneet kaappiin. Harmittaa, sillä rakastan tämän mekon väritystä ja päätinkin ottaa härkää sarvista ja laittaa ihonmyötäisen mekon päälle. Eikä muuten edes tuntunut pahalta, vaan voittajalta!
 
Huomaatteko muuten mekon värityksessä yhtäläisyyksiä hiusteni väriin…?
 
Ihanaa ja värikästä uutta viikkoa kaikille! <3 

Suomalainen sielunmaisema ja Marimekko

$
0
0
marimekko7
Tutkailin aikaa taaksepäin ja totesin, että tämä mekko on esiintynyt blogissa ensi kertaa keväällä 2012, eli lähes kolme vuotta sitten. Ja ihan uusi se ei ollut silloinkaan, mutta miksikään mekko ei ole vuosien saatossa mennyt, eli laatukamaa ehdottomasti. Kuten jo tuolloin pari vuotta sitten kirjoitin, Marimekko tarkoitti minulle pitkään raitapaitoja ja unikkoja, mutta innostuin siitä uudemman kerran, kun huomasin, kuinka kauniita vaatteita heillä onkaan. Ja niin paljon muutakin kuin jokapoikapaitoja.
 
Tämä mekko on jäänyt hetkeksi kaapin perukoille, vaikka kuuluu ihan ykkössuosikkeihin. Muistin sen olemassaolon, kun olimme pari viikkoa sitten opintojen puolesta käymässä Marimekolla. Saimme mukaamme innostavan pressikassin infoineen, opiskelijakollega Misorella ottikin tuon kassin heti käyttönsä. Minä nappasin pari kuvaa, joista näkee, että Marimekko on paljon muutakin kuin Unikkoa ja raitaa, vaikka niistähän kansallisaarteemme parhaiten tunnetaan. Päätin myös pistää päälleni ensi tilassa rakkaan villaisen raitamekkoni ja sehän suorastaan huusi suomalaista maisemaa taustakseen asukuvia varten. Onnistuimmekin löytämään aika kivat maisemat.

Järvi, lumi ja Marimekko – oikea suomalainen sielunmaisema.

Tajusin tuona opiskelupäivänä muutenkin, kuinka iso juttu Marimekko oikeasti on ja kuinka hyvin se tunnetaan ulkomailla. Taaperon myötä olenkin visiteerannut enemmän Marimekolla, sillä lastenvaatteet ovat huippukivoja ja muutamia lapsen Marimekkoja on myös blogissa nähty. Tähän täytyy nostaa myös esille viime viikon vierailu Jyväskylän Torikulman Marimekko-liikkeessä. Siellä taapero halusi kiivetä mallisänkyyn, jonka tietysti kielsin, mutta myyjät lupasivat että sinne saa mennä. Siellä pieni sitten pötkötteli mallilakanoiden välissä ja myyjät höpöttelivät hänelle. Wau mitä palvelua, jäi kyllä lähtemättömästi mieleen!
 
mekko Marimekko/neuletakki Only/kaulakoru Promod/kengät Nizzasta/toppatakki Vila
 
Raitamekko on ehkä senkin takia suosikkini, että se samoja värejä kuin hiukseni. :D En jaksa enää muistaa, kumpi oli ensin, mekko kaapissani vai hiusvärit päässäni…? Oikeasti se on todella mukava päällä, tykkään sen väriloistosta ja täysin nypytön monen vuoden jälkeenkin.
 
Löytyykö omasta kaapistasi tai sisustuksestasi Marimekkoa?

Desigual kirkon portailla

$
0
0
desi4
Koska kaapissa Desigualin vaatteita piisaa ja edellinen mekko sai teiltä kivan vastaanoton, rohkenen tuoda näin pian uuden mekon samaiselta merkiltä blogiin. Tämä on oikea laivamekko, sillä lähdin tässä viimeksikin laivalle vuosi sitten. Kuvat ovat siis sunnuntailta, kun ei juuri pakkasta ollut. Tämä kylmästä lämpimään suhvaava keli tekee sen, etteivät asukuvat ”pysy perässä”, aina on jotenkin keliin nähden niissä höpsösti pukeutunut.
 
Mieheni kävi tuomassa taaperon Helsinkiin ja lähti takaisin kotiin, mutta ehti ottaa nämä kuvat Tuomiokirkon edessä. Upea rakennus tuo kirkko onkin! Tukholmasta ei asukuvia kertynytkään, sillä järkkäri ja bloggaaminen ovat vähän vieraita juttuja vanhemmilleni, niin en alkanut kuvaussessiota ehdottelemaan… :D
 
Koru on ehdoton lempparini, ostin sen vuosia sitten Firenzen Promodista. Joskus minut pysäytettiin Helsingin rautatieasemalla ja pysäyttäjä halusi tietää korun ostopaikan.
 
mekko Desigual/sukkikset Mary A. Jalava/koru Promod/takki Esprit/kengät Nizzasta
Tässä taas printti-iloittelua, nehän ovat kevään 2015 yksi muotijutuista, jes! Minulla on pieni näppituntuma, että Desigualia tulee lähiaikoina olemaan blogissa enemmänkin… Toivottavasti jaksatte!
 
Kirpakkaa torstaita!

P.S. Retrokesta innostuneet: Retroken facebook-sivulla on ensi viikonloppuna ale. Myynnissä iso määrä poistuvia, pikkuviallisia ja vanhaan malliin tehtyjä kuvakorvakoruja pieneen hintaan!

Tapahtumasivulle pääset tästä: https://www.facebook.com/events/641252522669077/?ref=22